“Virheitä” ei tarvitse poistaa, vaan hyväksyä

Raha ja sen ”manifestointi” on ollut mielessäni viime päivinä paljon, sillä osallistun parhaillaan erääseen rahaan liittyvään manifestointihaasteeseen. Myönnän, että tämän paljastaminen hieman hävettää. Tämä kertoo enemmän kompleksisesta suhteesta rahaan kuin itse haasteesta. Sivumennen sanoen, myös sana manifestointi on sellainen, josta tulee vähän (okei, paljon) huuhaa-viba. Voisin käyttää sanaa ”ilmentäminen”, mutta miksipä itse asia siitä muuttuisi. Häpeää helpottaa sen ymmärtäminen, että niin sanotusti manifestoimme (eli luomme) kaiken aikaa, tajuamme tämän tai emme. Jos oletamme, että päivästä tulee huono, siitä usein tulee. Ei siksi, että kaikki olisivat meitä vastaan, vaan siksi, että olemme virittäneet itsemme huomaamaan kaikki mahdolliset asiat, jotka ovat huonosti tai vähintäänkin toisin kuin toivoisimme.

Manifestoiminen onkin kaiken vastaanottamista

En kuvittele, että tällaiseen haasteeseen osallistuminen ratkaisee kaikki rahaan liittyvät asiat. (Ihan niin paljon ei viiraa!). Mutta homma on kieltämättä mielenkiintoista ja yllättävän valaisevaa. Sellaisia negatiivisia rahauskomuksia on noussut esiin, joita en edes tiennyt omaavani. Näitä on tosin tullut hengästyttävään tahtiin myös erään toisen kurssin myötä (kyllä, tykkään käydä kursseja = oppia, kokeilla, tutkia ja kasvaa!). Eilisessä haasteeseen liittyvässä livesessiossa puhuttiin vastaanottamisesta. Tiedossa on jo ennestään, että tässä itselläni on tekemistä, mutta sain tähän uuden näkökulman. Vetäjän mukaan meidän on vastaanotettava kaikki, mikäli haluamme “nousta seuraavalle tasolle”. On siis vastaanotettava myös se, minkä olemme lakaisseet maton alle: kaikki shitti. Ajattelen tämän oikeastaan olevan juuri sitä työtä, mitä olen viime aikoina harjoittanutkin itseni kanssa: olen antanut negatiivisten uskomusten tulla, olen tehnyt EFT:tä ja antanut niiden mennä. Olen istuttanut mieleeni uusien uskomusten siemeniä, jotka tukevat minua ja tavoitteitani.

Ajatus, että manifestoidakseen paljon enemmän, täytyy ottaa vastaan ihan kaikki (minussa oleva), on kiehtova. Tämä käy järkeen, sillä kun kieltäytyy näkemästä jotain osaa itsessään / omassa käytöksessään / menneisyydessään, tulee rajoittaneeksi itseään. Silloin laittaa luukut kiinni. En ole koskaan aiemmin ajatellut asiaa näin päin. Ajatuskulkuni on ennen mennyt niin, että ahaa, tässä on blokki eli negatiivinen uskomus, joka rajoittaa minua, poistan sen. Leikkaan sen irti minusta. Ja nyt pyydetäänkin vastaanottamaan. Vau. Miksipä ei, uskomushan on ollut osa minua jo herra ties miten kauan. Miksi en tietoisesti vastaanottaisi, tunnustaisi sitä? Tämä osoittaa hyväksyntää, se on rakkautta itseäni kohtaan. Hei, näen sinut – kokonaan. Hyväksyn sinut kaikkinesi, myös ne osat, joita olet pelännyt, vihannut tai inhonnut (ajatukset, uskomukset).

Poistamisen sijaan näkeminen ja hyväksyminen

Näen nyt, että EFT toteuttaa samanlaista filosofiaa: mitään ei kielletä, eikä tuomita, se vain nostetaan esiin – sanoitetaan – ja päästetään irti. Olen vain itse aiemmin ajatellut siten, että kun teen tappingia (naputtelua, EFT:tä), poistan tai vapautan itsestäni asioita, joita en halua tai joista en pidä. Kun puhutaan vakavammista asioista, kuten traumoista, on selvää, ettei niistä pidä, eikä niitä haluaisi kuljettaa mukanaan. Ja silti ne ovat meissä, kannamme kokemiemme traumojen seurauksia. Tunteita ja uskomuksia.

Mitä jos ratkaisu onkin tuo ”pieni” muutos: sanan eli käsitteen vaihtaminen toiseen. Sen sijaan, että poistan – joka värähtelee sillä taajuudella, että minussa olisi jotain vikaa, poistettavaa, jotain ”väärää”, että olisin hyvä/ehjä vasta, kun olen poistanut miljoona rajoittavaa uskomustani – sanonkin, että vastaanotan itseni, kaikkineni, täysin ja kokonaan. Tästä tulee ihan eri fiilis: hyväksyminen. Itsensä (ja muiden) hyväksyminen ilman ehtoja on rakkautta ja

rakkaus pitää sisällään kaiken.

Myös haluamamme runsauden ja yltäkylläisyyden. Kun näen itseni rajallisena, vääränlaisena, rikkinäisenä, joka on “ehjä” ja kokonainen vasta, kun olen sulkenut itsestäni pois tiettyjä osia, laitan itseni odotuslistalle. Elämästä tulee sitten kun -elämää. Sillä aina riittää korjattavaa, muokattavaa, parannettavaa. Se on elämää.

Ei elämä vaadi meiltä täydellisyyttä, vaan me itse.

Olemme unohtaneet, että virheet (toisten tai omat) ovat oppimiskokemuksia. Mitä järkeä siis on kapeuttaa elämäämme elämän vuoksi? Elämään kun kuuluu ihan oletusasetuksena niin ylä- kuin alamäet. Niin sanotut mokat yhtä hyvin kuin menestyksetkin – ja menetykset.

Joten, vastaanotan kaiken, mitä minussa on. Katson itseäni ja menneisyyttäni hyväksyvin silmin. Näen itseni kokonaisena, tällaisena kuin nyt olen, ihan kaikkineni. Ja by the way elämä / universumi: Otan enemmän kuin mielelläni vastaan miljoonia euroja tililleni helposti ja iloisesti, kiitos! 😆💰

Toivotan yltäkylläistä, kokonaista, täydellisen toiveikasta torstaita ja koko viikkoa meille kaikille!