Kyseenalaistamattomat uskomuksemme vaikuttavat siihen, miten tulkitsemme näkemäämme

KUVITUSKUVA: PIXABAY / scronfinixio

Käväisin tänään kahvilassa nopealla lounaalla ennen sovittua menoa. Kannoin tarjottimen ikkunapöytään ja istuuduin syömään kasvistäytteistä voileipääni sekä siemailemaan Earl Grey -teetäni. Silmäilin muita asiakkaita ja pistin merkille nuorehkon naisen ja miehen, jotka istuivat eri pöydissä, mutta tuntuivat kommunikoivan keskenään. Nainen teki (oletettavasti) töitä läppärillään. Siinä kahvilan nurkassa, jossa he istuivat, pöydät olivat niin pienikokoisia, ettei kaksi läppäriä olisi yhteen pöytään mahtunutkaan. Varsinkaan kahvimukien ja lautasten kanssa.

Ovatkohan he opiskelijoita, jotka tuntevat toisensa samalta kurssilta, mietin. Jatkoin lounaani nauttimista, kunnes havahduin hetken päästä miehen ääneen.

”Tule tänne”, hän sanoi.

Nainen keräsi läppärinsä, kassinsa, takkinsa ja muut kimpsunsa ja kampsunsa ja siirtyi miehen pöytään.

Pöyristyin.

Miksei mies mennyt naisen pöytään?! Eikö se olisi ollut helpompaa – kohteliaampaa – sillä hänellä ei näyttänyt olevan niin paljon tavaraa? Tuolla tavalla hyppyytetään naista! Miksei nainen sanonut, että tule sinä tänne!

Järjen ääni keskeytti meuhkaamiseni ja sanoi: Sinä luot tarinaa tuntemattomista ihmisistä. Etkö voisi yhtä hyvin keksiä heistä mukavan tarinan?

Nielaisin häpeissäni ja mietin tuokion verran. Niin. Ehkäpä mies on niin ujo, että hän on kerännyt ikuisuuden rohkeutta pyytääkseen naista samaan pöytään. Kenties hän on ollut jo pitkään kiinnostunut naisesta, muttei ole uskaltanut juurikaan lähestyä tätä. Kunnes nyt.

Vilkaisin nurkkapöytään, jossa pari alkoi tehdä lähtöä. Nainen veti takin päälleen ja mies nousi ylös ja tarttui… kainalosauvoihin!

Whaaat! Miten en ollut huomannut niitä aiemmin... enkä kipsiä hänen jalassaan!

Olisin voinut nauraa ääneen.

Tiedän, että Universumi nauroi.

Voin vannoa, että se sanoi: Muistelepa tätä ensi kerralla, kun teet liian nopeita johtopäätöksiä ihmisistä!

Näin ovelasti tiedostamattomat uskomuksemme saavat meissä aikaan reaktioita. Isälläni oli tapana juoksuttaa äitiäni ja hänen jälkeensä muita naisia tuomassa itselleen sitä sun tätä. Hän oli pomo, muut olivat alaisia – siltä asetelma minusta lapsena tuntui.
Joku muu, jolla ei ole tällaista alitajuista uskomusta (“aina naiset joutuvat hyppäämään miesten käskystä” tai “aina miehet käskyttävät naisia”), olisi tuskin nähnyt kahvila-episodissa mitään kummallista. Saati, että hän olisi ärsyyntynyt tapahtuneesta.

Joten, kiitos tuntematon pariskunta, että paljastitte blokkini, sillä nyt voin hankkiutua siitä eroon!

Edit 25.2.2024 illalla: Mielenkiintoista on se, että tämä uskomus ei vaikuta omassa parisuhteessani, mutta sen sijaan se pompsahtaa esiin muissa ympäristöissä. (Esimerkiksi eräällä kurssilla naisia kehotettiin keittämään kahvia, kun miehet sen sijaan saivat jutustella kaikessa rauhassa). Yhtä kaikki tämänpäiväinen on sen merkki, että kannan yhä tällaista käsitystä alitajunnassani, mutta nyt kun se on “jäänyt kiinni”, voin päästää siitä irti!

Vääränlaiset uskomukset ovat kuin rikkinäisiä levyjä, jotka voi vaihtaa uusiin – sellaisiin, joiden sointi miellyttää.
Ahaa-elämyksellistä viikkoa meille kaikille!