En ole koskaan valmis

….enkä tule ikinä olemaankaan ja se on hyvä asia! Miten usein olenkaan aiemmin odottanut, että olen ”valmis” eli osaan jonkin asian täydellisesti ja vasta sitten voin antaa itselleni luvan aloittaa nettisivujen tekemisen, e-kirjan kirjoittamisen, taulun maalaamisen tai uuden kielen puhumisen. Usein on jäänyt aloittamatta, sillä kun asettaa riman liian korkealle, siitä seuraa helposti rimakauhu. En voi mitenkään yltää tuohon, en osaa tätä riittävän hyvin vielä.

Täydellisyyden vaatimus on vastakohta elämänilolle ja itse elämälle.

Ajatuskuvion hulluuden käsittää kyllä järjellä, mutta kun käytösmallin asetus piilee alitajunnassa, tulee usein luovuttaneeksi, ennen kuin sitä ehtii edes kyseenalaistamaan. Sitä paitsi, kiinnostus asiaan kuin asiaan saattaa lopahtaa täydellisyyden vaatimuksen paineessa. Kun rima on lähtökohtaisesti liian korkealla, mukavuusalueella pysytteleminen alkaa näyttää kelpo vaihtoehdolta. Tämä tulee kuitenkin melko kalliiksi:

Mukavuusalueella lillumisen hinta on se, että elämä lipuu ohi ilman, että tekee niitä asioita, joita sydämessään haluaisi tehdä.

Me tulimme tänne opettelemaan ja elämään, emme patsastelemaan täydellisinä! Ja vaikka miten ponnistelisimme, emme koskaan tule kuitenkaan olemaan ”täydellisiä”, sillä täydellisyyden määritelmä riippuu katsojasta. Lisäksi alituinen täydellisyyden vaatimus asiassa kuin asiassa on elämäntapana melkoisen tylsää ja takakireää hommaa, josta elämänilo pysyy päättäväisesti mahdollisimman kaukana. Aina on parannettavaa, kyllä, mutta se on ihan okei! Saavutuksistaan saa silti iloita ja niitä saa pitää onnistuneina.

Riittävän hyvä on tarpeeksi

Elizabeth Gilbert mainitsi jossain haastattelussa (vai oliko se Big Magic -kirjassa, en ole varma) jotain sinnepäin, että hänen läpimurto-bestseller-kirjastaan Omaa tietä etsimässä Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa (Eat, Pray, Love) olisi varmasti tullut parempi, jos hän olisi vielä editoinut sitä lisää, mutta täytyy osata päästää irti. Gilbertin tekemättä jättämistä muokkauksista huolimatta (joihin kukaan lukija tuskin havaitsi tarvetta) kirjasta tuli jättimenestys – lukijat rakastivat kirjaa sellaisena kuin se oli (ja on). Sanonta tehty on parempi kuin täydellinen, päti tässäkin tapauksessa.

Kun asettaa riman liian korkealle, siihen yltää vain kompastumaan.

Liiallisen täydellisyyden vaatimuksen vuoksi – perfektionismiksikin sitä voi kutsua – homma saattaa jäädä kokonaan valmistumatta. Kyseessä ei ole mikään muu kuin mielemme luoma este, pelon rakentama blokki siitä, ettei ole tarpeeksi hyvä. Perfektionismiin taipuvaiset puolustautuvat sanomalla, etteivät he halua päästää käsistään mitään keskinkertaista tai puolivalmista. Hyvä niin, hommat pitääkin hoitaa hyvin. Sitä ei kiistä kukaan. On kuitenkin suuri ero saada tehtävä tehtyä hyvin kuin vaatia ehdotonta täydellisyyttä. Kun vaadimme täydellisyyttä itseltämme tai muilta, elämä täyttyy pelosta. Kasaamme näin tiellemme esteen toisensa jälkeen. Tunnemme jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta ja tämä saattaa estää meitä edes aloittamasta. Ja se on valtava sääli.

Täydellisyyden vaatimuksella leikkaamme itseltämme siivet niin, ettemme pääse lentämään niihin korkeuksiin, joihin me muuten yltäisimme.

Meidän on tarkoitus luoda, kokeilla, tehdä asioita tekemisen ilosta ja innosta. Keksinnöt syntyvät lähes poikkeuksetta yrityksestä ja erehdyksestä, sen kokeilemisesta toimisiko tuo tai ehkäpä tämä. Hittibiisi saattaa syntyä vahingossa. Merkittävän ihmissuhteen saattaa löytää, kun on ensin kompuroinut muutamassa muussa seurustelusuhteessa ja oppinut, mikä ei ainakaan toimi.  Me emme olisi ikinä oppineet edes kävelemään, jos vaatimustasomme olisi ollut vain täydellinen suoritus on hyväksyttävä. Tiesimme, että homma hoituu, kun vain nousemme aina takaisin ylös ja yritämme uudelleen. Tämä varhain oppimamme ymmärrys pätee läpi elämän.

Keskeneräisyyden ylistys

Olen keskeneräinen ja täydellinen juuri tällaisena kuin nyt olen, ja niin olet sinäkin, sillä epätäydellisyys on ihmisyyden ydin, joka mahdollistaa kasvun. Se mahdollistaa uudet kokeilut ja seikkailut. Oppimisen. Elämän. Sillä mitä elämällä olisi enää tarjottavaa, jos on jo julistautunut valmiiksi? Mitä uutta voi enää löytää, jos täytyy mahduttaa itsensä kapeaan, mutta epämääräiseen muottiin nimeltä ”täydellinen”? Alalla kuin alalla mestari tulee hänestä, joka haluaa oppia yhä lisää.

Toivotan stressivapaata, luovaa, epätäydellisen täydellistä viikkoa ja elämää meille kaikille!